Mahalääkäriä tökkimässä

Ysiysi päivää jäljellä ja puolikas siitä vietetty neuvolassa. Ensin menimme aamusella virkeinä perhevalmennukseen. Se osoittautui ennakko-odotuksiani mielenkiintoisemmaksi tilaisuudeksi ja siellä tuntui olevan kivoja tyyppejäkin. Mieheni lisäksi ainakin kaksi softanörttiä. Minä olin ryhmäläisistä kaikista pisimmällä. Huomenna alkaa jo 27. viikko ja lähes kaikki muut ryhmäläiset olivat noin viikolla 22.

Imetys-dvd oli vähän laimea, mutta ihan kiva tapa esittää asia painostamatta. Enkä ollut sellaista ennen nähnyt. Vain yksi pariskunta oli ihan tästä meidän läheltämme ja muut eri puolilta Haagaa, saa nähdä löytyykö näistä esimerkiksi kärrylenkkikavereita.  Minusta on aina niin hauskaa kun tuntemattomat ihmiset pannaan ryhmätyötilaan ja jaetaan pienryhmiin. Voi sitä jännityksen määrää. 🙂 Itseäni ei pelottaisi vaikka vetää perhevalmennus kylmiltään, mutta tosi moni selvästi jännitti ryhmässä oloa. Kivaa oli se, että ihmiset ihan oikeasti kysyivät mieltään askarruttavista asioista.

Hyvässä kasvussa, vahvassa liikkeessä

Valmennuksen jälkeen odottelimme jonkin aikaa päästäksemme neuvolalääkärille. Terkkari mittaili ensin perusjutut, kaikki suunnilleen kohdallaan. Painoakin kertyy luvalliset 300 grammaa viikkoa kohti, mutta silti kokonaisluku on aina yhtä shokeeraava. Lääkärin vastaanotolla kerrattiin vähän kilpirauhasen vajaatoimintaa ja muuta peruskuviota ja sitten ryhdyttiin tsekkaamaan toimitusluukun tiiviyttä ja sitä mielenkiintoisinta osuutta, eli Tuppuraisen kehitystä ultraamalla. Kaikki lääkärit eivät kuulemma ultraa.

Siellä hän viipotteli menemään, jo niin isona ettei lääkärin sanoman mukaan ”mahdu enää kuvaan”. Painoarvio katsottiin aktiivisten (++) liikkeiden vuoksi kahteen kertaan ja se oli nyt 850 grammaa. Hihii, mikä mini-ihminen! Olin ounastellut että hän liikuskelee sillä tavalla että välillä tunkee selkäänsä ja peppuansa ylöspäin, jalat palleassani, ja niinhän siellä näytti makaavan. Pää alaspäin ja kroppa tuohon vasemmalle puolelle sijoittuneena. Se on selkeästi lempipaikka.

Lääkäriä nauratti kun Väiski vastasi aina kieppumalla ultraimen painahduksiin ja selitin hänelle että se on meidän kommunikointitapamme – tuo painallus – ihan kuin minun olisi tarvinnut selitellä liian vilkkaan lapsen menemisiä. 🙂

Muuten tuo käynti oli jotenkin lyhyt ja ohut. Loppuun vain toteamus että ei muuta kuin mahaa kasvattelemaan, kiitos ja näkemiin. Vai onkohan sitä vaan liian vaativa kun ajattelee että tämä kaikki 2 kertaa jotka neuvolalääkärissä käydään, voisivat tuntua yhtä isoilta ja merkityksellisiltä kuin seulontaultrat? Ehkä ylireagoin. Kivaa oli kuitenkin nähdä Tuppurainen taas vilaukselta.

Postin kautta kotiin

Noudin postista huutamani setin vaatteita ja kylläpäs niitä olikin paljon. Pitää laittaa vielä erikseen kiitosviestiä Siilinjärveläiselle myyjälle. Tosi söpösiä nuttuja, bodyja ja erilaisia settejä. Sitten vielä niitä kaikista liikkiksimpiä: myssyjä. Jo tuo sana on minusta ihan superhassu. Kukaan ei kai vakavalla naamalla voisi sanoa käyttävänsä myssyä. Samaa kategoriaa kuin mieheni minusta ja Tuppuraisesta käyttämät nimitykset: Möhmötti ja Töhvötti. Olemme siis ilmeisesti öttien sukua.

Nyt luppaa silmä. Täytyy tehdä välipalaa ja harkita vartin nokosia. Loput työt saa odottaa huomiseen.

Kirstin, Johannan ja Sonjan luona

Tänään oli neuvola ja juteltiin lähinnä läpi kaikki mitä jo tiesinkin äitiyspäivärahan ja -avustuksen hakemisesta. Pissa oli puhdas ja hemoglobiinikin pysynyt yli 130:n. Ei siis toistaiseksi tarvita rautalisää. Tällä iällä joudun tietysti myös sokerirasitukseen ja siihen ihanuuteen olisi nyt noin 4 viikkoa. Väiskin syke oli noin 140 ja tänään se saatiin todella kovaa kuulumaan. Ihan meinasi dopplerin sietokyky olla koetuksella.

Kyselin terkkarilta olinko tulkinnut vatsan kovettumisen oikein – kun veikkasin harjoitussupistuksia ja hän sanoi että se on mahdollista. Saattaa myös olla että se on vauvan profiili, jos hän työntää itseään selkä edellä ulospäin. No, kunhan ei ole kipuja, niin saa olla kumpaa vaan. Ensi kerralla onkin sitten lääkärin aika ja minulle tuli yllätyksenä että siellä ultrataankin. Kivaa! Tai siis eihän se ole aika lääkärille vaan Johannalle. Sonjakin on kuulemma mukana. Minulla on pieni haju että he ovat lääkäri ja terveydenhoitaja. Hauskan inhimillinen tapa esittää asia.

Pinnasänky löytyi, toinenkin ostos kutkuttaa

Huusin eilen meille täysin ehjän ja siistin pinnasängyn 15 eurolla. Se sopii valitsemaani linjaan. En kyllä voisi maksaa sängystä sataa tai kahtasataa euroa. Kun sitä käytetäänkin niin vähän aikaa. Lisäksi bongasin sellaisen todella söpösen ”nukkuma-alustan”, mutta täytyy pohtia onko sen huutaminen järkevää….tai ehkäpä tässä jo voisi jotain vähän järjetöntäkin huutaa. Se oli niin söpökin.

Noita kalusteita alkaa nyt näköjään kertymään niin että täytyisi kohta patistaa miestä pistämään tietokonepöytä ja siinä törröttävä pöytäkone lihoiksi. Lisäksi pitäisi keksiä paikka silityskeskukselle. Vinkki niille, jotka haluavat selvitä silittämisestä nopeasti ja helposti – silityskeskus kannattaa ehdottomasti hankkia. (Enpä muuten olisi ihan heti kuvitellut linkittäväni blogistani sanoja Marttojen sivuille – mutta kerta se on ensimmäinenkin)

Ympärillä yrittäjyyttä

Olen tehnyt viime ajat töitä yhden yrittäjyyskasvatukseen liittyvän projektin parissa ja innostunut moneen otteeseen tästä omasta yrittäjyydestänikin taas sen myötä. Toki realiteetti on se, että marraskuusta firmani taukoilee vuoden päivät, mutta paluu töihin on varmasti mukava asia. Siitä saa olla iloinen. Toinen ilon aihe on että pitkään kysymysmerkkivaiheessa ollut ystäväni on tarttunut tilaisuutta ”sarvista” ja oli tänään meillä pohtimassa mm. rahoitussuunnitelman saloja. Minulla meinasikin mennä sormi suuhun näiden ”tuttujen” asioiden kanssa kun olikin kyse toiminimestä eikä osakeyhtiöstä. Varmaan kaikista pelottavinta ja vaikeinta on juuri tuo hallinnollinen puoli ja varsinkin verotus. Burp! Onneksi on tilitoimistoja. Ja kyllä se oman talouden riskien hallinta on vaan tärkeä juttu. Ei voi suin päin sotiin lähteä.

Mutta päivän saldo on siis varsin positiivinen. Potkuihin juuri yltyneen tirriäisen sydän kiivaana sykkien, uuden yrittäjän realistisen innostuneisuuden siivittämänä kohti unisia maisemia ja huomenna uusi päivä täynnä etätyön onnea. Olipas niin minulle tyypillisen hankalasti puettu sanahuntuun tuo tokaisu. Huomenna jo 21 + 6 ja yksiraskausviikko taas ehtoopuolella.

Ensimmäisiä ponnistuksia

Kylläpä on elämä heittäytynyt hankalaksi kun se meinaa että kaikista yksinkertaisimmatkin päivän askareet pitää tehdä vaikeiksi. Pissalla saa ravata välillä alvariinsa, mutta toisesta luukusta ei kuulu mitään. Siis ei mitään. Ja lopulta onni tulee valtavan treenin tuloksena. Huh huh! Olen minä kuullut että ummetus vaivaa raskaana olevia, mutta että näin kivaa sitten pitelee.

Ihan huvittaa kuinka minun raskauteni on pyörinyt kertakaikkiaan kokonaan ala- ja perätilassa. Hillitön ilman kertyminen, hernerokkahimo ja niihin yhdistetty ummetus on oikein herkkupaketti helteiseen kesään mentäessä.

No, toisaalta nyt on taas ollut vähän helpompaa väsymyksen suhteen ja energiaa piisannut vähän enemmän. Muutenkin vatsa tuntuu välillä taas aika oireettomalta, kun alkuun alavatsan olemassaolon tiedosti lähes kokoajan.

Pari viikkoa treffeille

Kahden viikon päästä olisi treffit toukan kanssa ja taas vähän jännittää, josko hän vielä on siellä. Olen positiivinen, enkä turhaan lietso huolia. Kyllä tämä kaikki ilmapalloilu varmasti tietää ihan hyvää. Mieskin on lähdössä mukaan innoissaan ja on kiva että toisellekin saadaan jotain konkretiaa ruudulle. Ultrassa viikkoja onkin sitten jo vähän reilut 11 ja ensimmäisen kolmanneksen loppu häämöttää. Olen jo tulossa ihan hulluksi kun töissä ei kukaan tiedä ja se alkaa vaikuttaa tekemisiini. Joudun kiertelemään, kaartelemaan ja lykkäämään tiettyjä asioita muutaman viikon.

—

Olen vihdoin saanut golfinkin sujumaan ihan kivasti, saa nähdä miten paljon tänä kesänä tulee pelattua. Kesään tosin mahtuu paljon kaikkea muutakin puuhaa. Toivotaan että se jatkuu pitkälle syyskuuhun. Ja että talvesta tulisi leuto, ettei tarvitse pakkautua seitsemään untuvatakkiin.