Bananadraamaa

Nuutumus maximus on olotilani ja toinen nimeni. En jaksa oikein innostua mistään. Jää kaikki tekemiset vähän puolitiehen ja päivät toistavat toisiaan. Se varmaankin johtuu siitä, että päiväunia nukutaan nyt tiheään ja lyhyitä pätkiä. Tai ainakin tiheät ovat ne hetket kun vähän kiukuttaa tai väsyttää. Jos alotan pyykkisavotan tai keittiön siivouksen, se pitää yleensä tehdä noin neljässä pätkässä. Alottaminen siis suckkaa pahasti. Ja unen aikana ehtii aika vähän, varsinkin siksi että kokoajan takaraivossa kolkuttaa ajatus ”jos nyt aloitan tän, se kohta kuitenkin herää”.

Muuten elämä viisikuisen kanssa on ihanaa. Parhaimpina hetkinä nauraa räkätetään, jumpataan ja ”keskustellaan”. Tänäkin aamuna juttua riitti ihan kaikista konsonanttiyhdistelmistä. Liikkuminen on sitten vähän eri juttu. Vaikka tytsi on jäntevä, ei hän kovin aktiivisesti yritä liikuskella. Satunnaiset kääntyilyt ja peruuttamiset ovat ainoita liikkeitä. Olen pitänyt lapsukaista neuvolan ohjeiden mukaan paljon selällään ja leluja sivuilla ulottumattomissa, mutta kun tyttö yhdellä liikkeellä tavoittaa lelun, ei hänellä ole tarvetta lähteä siitä kauemmas kalaan. Eikä minulla toisaalta ole tarvetta hoputtaakaan. Ehkäpä tuo vielä joskus tuosta lattialta nousee.

Going bananas

Muutamana aamuna on harjoiteltu istumista ja puuron syömistä. Puuro menee vielä vähän heikosti kaupaksi, paitsi upotettuna hedelmäsoseeseen, mutta eiköhän se ala pian maistua. Eilen kokeiltiin myös ekaa palaa banaania omin kätösin syötynä ja se vasta oli hauskaa, sotkuine kaikkineen. Banaani muuttuu muuten kuivuessaan vähän kipsinomaiseksi kerrokseksi käsiin ja vaatteisiin. 🙂 Täytyy kehitellä jotain muutakin sormisyötävää. Keittiössä saattaa olla vielä vesimelonia, jos sitä kokeilisi tänään välipalaksi.

Kävin eilen myös sovittamassa lähes 40% Aleksi13:n vaatteista eikä mikään sovi. Arrrggh!  Kuinka saisin itseni tarttumaan tähän läskibisnekseen? Kuinka? Kuinka? Kuinka? Viikonloppuna on luvassa yksinhuoltajuusherkkua. Ehkä siihen voisi upottaa vähän ruokasuunnittelua, terveellisen riittoruuan valmistusta ja fyysistä rasitusta. Lauantaina ajelen mahdollisesti veljeni luo ja toivon etteivät tarjoa pullaa tai muuta ikävää kahvin kanssa. Sunnuntaina isi tuleekin sitten takaisin kotiin ja haisee varmaan NIIIIIN pahalle. Se voisikin olla hyvä hetki suunnata Nuksioon 7km kierrokselle. Tekisi eetvarttia.

Paitsi että tuossa lenkkeilemisessä on se yksi iänikuinen juttu. Kun siihen tarttis kaverin. Tulisi lähdettyä ja olisi paljon mukavampaa. Samaa mietin kun huomasin että viereisessä puistossa on jumppaa kahdesti viikossa, 4 euron kertahintaan. Tulisi vaan joku joka kiskoisi mukaansa. Sitä odotellessa lähden hakemaan toisen kupin kahvia. Mutta en ota sen kanssa mitään.

Rytmiä, asentoa ja hanakkaa asiaa

Meillä ei näköjään enää nukuta pitkiä päikkäreitä. Vaan päivisin pieniä pätkiä, esim. 3 varttia kerrallaan. Eikä siinä mitään, koska illalla tyttö on sitten niin sippi että tippuu usein kertalaakista. Mutta on se vaan ihme miten noin pieni ihminen jaksaa valveilla koko päivän. Eilinen todisti ettei näin voi olla kauaa ja päivän taisteltuaan unta vastaan, nukahti nuppunen viiden aikaan autoon, nukkui yli seitsemään ja sammui illalla aikaisin yöunille äidin syliin. Taisi olla kesken jonkun Jutta Urpilaisen ”viisaan” lausunnon takuuksista. Voi että minua muuten ärsyttää sen nainen, kun se ei edes termejä jaksa oikein lausua. No, se politiikasta. Ei liene epäselvää ettei meidän tytöstä demaria ainakaan tekemällä tehdä.

Tuo rytmi on ollut minulle aika tärkeä juttu päivisin. Kun päiväunet ovat olleet pitkät, välillä siis viisikin tuntia putkeen ulkona, olen saanut kaikenlaista aikaan kotona. Enkä ole sitten ollut illalla heti työntämässä lasta isälle ja itseäni ovesta ulos. Mietin tässä että liittyköhän tuo nyt johonkin muuhun ”vaiheeseen”.

Pystyssä paras

Tylleröinen ei muuten viihdy kovinkaan kauaa sylissä makuullaan. Sitterissä kylläkin, mutta sylissä pystyasento on mieluisin. Ollaan myös harjoiteltu aktiivisesti ”seisomista”. Pystyssä tönöttäminen äidin, isin tai vaikkapa mummin käsien varassa saa nimittäin aikaan ihan mielettömän höpötyksen. Tavujen aa ja ee lisäksi alkaa suusta tulla jo kiljaisujakin. Jostain syystä samalta tasolta aikuista silmiin tuijottaminen on ihan vastustamatonta herkkua. Ja niiiiin söpöä.

Pystyasennossa hän viihtyy myös olkapäämatkustajana. Jalat ovat tiukasti suorassa ja pää topakkana ylhäällä, ihan kuin tähystää pitäisi. On aina niin humoristisen näköistä kun isin olkapäältä tillottavat isoina lautasina siniset silmät ja otsan nostaminen aiheuttaa silmien yläpuolelle punertavan innostusjuovan. Peippomaista suun avausta pieneksi ympyräksi ei enää tapahdu läheskään joka päivä, ja nekin harvat kerrat useinmiten aamuhaukotuksena.

Hanasta

Tulee mieleen kahdenlaisia hana-asioita. Se että eilen vaihdettiin papan kanssa meille hana. Koska entinen olin ihan susi. Liian matalalla, jäykkä ja lämpötilan säädöiltään arvaamaton. Pese siinä nyt pientä pyllyä jonka alla jalat sojottavat jännittyneinä tikkusuorina pötköinä. Tyttö nauttii pyllypyykistä, mutta aina jännittää koko kroppansa ihan keihääksi altaan päälle joutuessaan.

Toinen hana-asia clousattiin tänään Naistenklinikalla. Nimittäin repeämän jälkitarkastuksessa todettiin hana tiiviiksi ja että vuotovaaraa ei isommin ole jos omistaja muistaisi jumpata strategisia lihaksia. Siellä katsottiin myös se takaosan laitos, koska sinne asti oli repeämä kurottunut, eikä onneksi enää juuri jälkeäkään nahkanaarmuista ollut. Mutta ei se koskaan mukavaa ole kun tutkitaan. Kyllä miehillä on tässä lapsentekoasiassa aika helppoa.

Nyt minulla on sitten lupa liikkua ja harrastaa mitä vaan. Aion kokeilla pitkään haaveilemaani nyrkkeily/kickboxing/kahvakuula -aiheista tuntia. Siinä hiki lentää ja hartiat aukeaa. Pitää varmaan myös alkaa kehitellä jotain uutta näpertelyharrastusta tänne kotiin. Raskausaikana ostamani kankaat odottavat ompeluseuran kokousta tai yksinäisen illan (lapsen nukkuessa) inspiraatiota. Joka kerta muistan ne kun näen Eurokankaan mainoksen, jossa tyttö sanoo että äidille tulee aina joko ”perspiraatio” tai ”penspiraatio”. En ole vieläkään kuullut mitä hän sanoo.

Ainiin, ja update aiheeseen hormonikierukka: tiputtelu alkaa laantua nyt kuukauden kohdalla, välillä nipistelee vatsan reunoilla jossain syvällä. Se kai on sitä lantiokipua. Mutta ei aknea, päänsärkyä, masista tai muita harmeja. Vielä viikko ja päästään tiputtelemaan itsemme Espanjan kamaralle. Nyt viikonlopun viettoon, puikulaperunat ja rosmariinisellerit uuniin hilirimpsis!

Ystävänpäivän takaraivo

Pakko postata uusi takaraivo:

Niin ihana auringonpaiste siivilöityy ikkunasta,  ja keittiön mittari näytti vähän aikaa sitten  -21,6, nyt tasan keskipäivän aikaan -19,5 astetta. Unet on siis pakko nukkua sisällä, eikä ulkoilemaankaan voi mennä. Kurjaa!

Nauttikaamme ystävänpäivästä kotona. Onneksi on vielä lakujätskiä. Ja äidin pitää miettiä ristiäiskuviot kuntoon.

Mummokin saa rentoutua kun kävi vihdoin tuomassa ristiäismekon. Oli jo varma että lapsi raukka on juhlissaan alasti. ”Ihan vähän stressaa turhasta”.

Äitiysloman toinen päivä

Äitiysloma alkoi eilen. Kyllä se tuntuu ihan kivalta, vaikka mieli vastustelikin kotiin jäämistä. Täytyy vaan yrittää keksiä sopivasti aktiviteetteja ja toivoa että pakkasta ei olisi kamalasti. En ole nimittäin hankkinut toppatakkia tämän kupolin suojaksi. Onneksi vielä pärjää kerrospukeutumalla, on nimittäin ollut tosi kalsaa, tänäänkin aamulla 17 astetta pakkasta. Toivon ettei enää tarttisi ostaa mammavaatteita. Joskin olen pärjännyt tosi vähällä, kiitos ihanien lahjoittajien.

Tänään haettiin roinaa pois toimistolta ja sanoin ääneen että ei sitä oikein voi käsittää jäävänsä muka vuodeksi lomalle. Sitten se kuitenkin lopulta tuntuu tosi lyhyeltä ajalta. Mutta ei sitä silti voi käsittää.  Olen tehnyt töitä täyspäiväisesti 15 vuotta. Huh! No….tuolta kantilta kun ajattelen, on aikakin jäädä vähäksi aikaa pois.

Muksu vie ja taksi tuo

Perjantaina juhlittiin työporukalla pikkujouluja ja meillä oli tosi kivaa. Pelattiin pelejä, naposteltiin ja juotiin glögiä. Sitten syötiin illallista ravintolassa ja muut suuntasivat siitä jatkoille. Minä en. Jaksoin olla yhteentoista jalkeilla ja se oli minusta huippusuoritus. Taksissa muistelin sitä yhtä iltaa joskus vuosia ja vuosia sitten kun pikkujoulujen jälkeen odotin Espalla taksia kaksi ja puoli tuntia. Pakkasta oli varmasti ainakin 20 astetta ja olin niin umpijäässä, että palelin vielä aamullakin. Silloin päätin etten koe sitä enää koskaan, enkä ole päätöksessäni horjunut.

Oli kivaa herätä aamulla pirteänä ja suunnata kauppaan. Tänä viikonloppuna ei olla ihmeitä tehty, mutta jotenkin on ollut hyvä olo vaan olla kotona. On juteltu niitä näitä, suunniteltu seuraavaa *joskus sitten* matkaa Japaniin. Kokkailtu, pohdittu kookosrasvan terveellisyyttä ja rentouduttu. Äsken herättiin pieniltä päikkäreiltä ja nyt juodaan kahvia. Tai en mä oikeastaan nukkunut, en yleensä nuku päiväunilla. Joskus käyn hämärän rajamailla ja säpsähdän taas hereille. Mutta teki hyvää vähän oikasta.

Tämä maha painaa ja heiluu. Vielä ei kyllä ole tullut sellaista tunnetta että haluaisin siitä äkkiä eroon. Se ei ahdista. Yritän kokoajan kuvitella millainen tyyppi siellä oikein on. Olen  jo pitkään luonnehtinut Tuppuraista vilukissaksi. Peiton alla liikkuminen on aktiivista, ja silloinkin tiheämpää kun mahan päällä on vaatetta, mutta paljas maha hiljenee. Lämpimästä suihkusta me on selvästi nautittu yhtä paljon ja eilen suihkuttelinkin mahaa oikein kunnolla, se rentouttaa itseäkin. Varsinkin näillä pakkasilla.

Kummitkin on rekrytoitu. Heitä on neljä. Kaaso ja bestman sekä serkkupoika vaimoineen. Ihanaa että suostuivat.  Tosin, en ole vieläkään ihan varma siitä miten tuo nimiasia hoidetaan, mutta ehkä me annetaan kirkolle vielä mahdollisuus.