Toinen lomalla, toinen pihalla

Olen vähän jojo; välillä täynnä energiaa ja todo-listalla selkeä työjärjestys, välillä täysin lamaantunut. Alkaa muistuttaa kaksisuuntaista häiriötilaa. No okei, raskauden aikana  energisiä boost-jaksoja on ollut selvästi vähemmän kuin ennen. Mutta nyt iski taas ihan kamala stoppi päälle. Kärräsin miehen lentokentälle iltapäivällä, enkä ole sen jälkeen osannut tehdä oikeastaan mitään. Ei väsytä, mutta en vaan osaa aloittaa mitään kunnolla. Keittiö huutaa siivoajaa, eikä siihen menisi kuin 10 minuuttia, mutta mitään ei tapahdu.

Viikko pitäisi pärjätä yksin ja se on ihan hanurista. Onneksi kaupassakäyntiongelma ratkaistiin niin, että tänään ostettiin yhteistuumin kaappiin kaikki painavat. Mies lensi siis Turkkiin viikoksi golffaamaan. Tullee tarpeeseen tuo loma ennen isyyden myllerrystä. On ollut varmasti aika rankkaa tänä vuonna tämän turpoavan aloittavan yrittäjän rinnalla. Kun koko elämä on mennyt uusiksi.

Survival kit yksinäisyyden välttämiseksi

Ajattelin rakennella yksineloviikkoon sellaisia turvaelementtejä, jotka helpottavat oloa. Tavoitteena on täyttää elämä pienillä asioilla niin, ettei tarvitse istua pimeässä ja miettiä mitä tekisi. Nyt meinaan jättää sisustamisen ja vauvatavaroiden hankinnan sikseen ja jatkaa sitä sitten kun isukkikin on kotona.

1. Sämpyläjauhoja

Kun leivon, tulee aina kotoinen olo. Tuoreiden sämpylöiden avulla elämä maistuu ja tuoksuu ihanalle, eikä aamuisin ole niin tylsää syödä yksin aamiaista. Huomenna siis taikina kohoamaan.

2. Tolu ja kynttilät

Siivoan tavarat paikoilleen ja pyyhin pölyt niin että kotiin tulee sellainen raikas toluinen tuoksu. Sen jälkeen sytytän kynttilöitä ja katselen ympärilleni. Siisti koti on niin kiva juttu, että aika siellä kuluu kuin siivillä.

3. Kalenteriin kavereita

Ainakin joka toiselle illalle on varattuna menoa. Kavereiden kanssa ulkoileminen, syöminen ja muu puuhastelu jouduttaa viikkoa, varsinkin kun ensin joutuu vähän aikaa odottamaan noita kivoja treffejä.

4. Pari kivaa työpohdintaa

Olen varannut itselleni pari kivaa työjuttua, joita on helpompaa ajatella kotosalla, illan hämärtyessä. Niiden parissa saan ajan kulumaan.

5. Nukkuminen ”toisen puolella”

Kun mieheni on jossain reissun päällä, nukun hänen tyynyllään, jopa kokonaan hänen puolellaan. Se on jotenkin erilaista ja kivaa. Siinä saa samalla vähän haistella toisen tuoksua.

Tietysti yksi merkittävistä jutuista on Tuppuraisen seuranta. Saan ajan kyllä kulumaan liikkeitä seuraillessa ja jutustellessa, kun toinen välillä innostuu kunnolla jumppaamaan. Kohdussa on yhä vähemmän tilaa ja liikehdintä on rauhallista, mutta monena päivänä ihan jatkuvaa. Tänään koko aamupäivä ja päivä olivat liikkumisaikaa ja nyt illalla on ollut vähän unista meininkiä, mutta katsotaan mitä tapahtuu jahka nappaan peliin muutaman satsuman. Olen yrittänyt arvuutella vatsan peitteiden läpi tuntuvia ruumiinosia ja minulla alkaa olla vahva käsitys pepun ja kippurajalkojen sijainnista pallean alapuolella. Tuntuu siltä kuin joku uisi sammakkoa vatsassa.

Satsumien lisäksi harkinnassa olisi mikropopparit, koska tänään tulee telkkarista pitkästä aikaa Cocktail. Jos nukahtaisi sen ääreen sohvalle. Ainiin! Eihän täällä ole sitä murua joka aina vie minut sänkyyn ja peittelee. Ihan tyhmää!

Hypervenkulointia

Viime yö oli sarjassaan ei niin ainutlaatuinen, mutta sitäkin keljuttavampi. Sänkyyn puolenyön aikaan, kuten aina sunnuntaina (älykkäät ihmiset rikkovat rytmin aina viikonloppuna). Hetki kirjan kanssa kahden, potkuja välillä tarkastellen ja uni alkoi jo painaa silmää. Valot pois, hyvä kylkiasento, tyyny jalkojen väliin ja sellainen nukahtamista odottava hymy naamalle. Mutta naps ja surrur, aivot heräävät täyteen virkeystasoon ja esittävät pään sisällä kovalla ja vaativalla äänellä kysymyksiä:

– Milloin teet sen kirjoitushomman, jonka muistit viime viikolla unohtaneesi?
– Pitäisikö vielä nousta laittamaan kännykkään muistutus, jonka kuitenkin ohitat lopeta-valinnalla ja unohdat asian taas?
– Onkohan ensi kesänä mahkuja yhtään lomailla jossain muualla kuin kotona?
– Missä välissä huomenna postitat vakuutuslaput ja mikäköhän sitä vakuutusmyyjääkiin vaivaa kun sille pitää viikon välein puhelimessa vähän läikyttää?
– Muistatko että olet unohtanut vahvistaa kaikille osapuolille keskiviikon tapaamisen, tai tavallaan vaan yhdelle?
– Sen saman tyypin pipo ja hanskat on muuten edelleen eteisessä.
– Paljonkohan kello on?

Kuka näitä kysymyksiä keksii keskellä yötä?

Uusi yritys, uusi kylki ja nerokkaasti valmiiksi toiselle puolelle asemoitu tyyny jalkojen väliin. Isäntä tuhisee. Kirottua että käy kateeksi. Pienen hetken olin jo vaipumassa uneen kun alkoi paleltaa. Lisää peittoa jaloille. Aivot vain jatkavat vaatimistaan. Mietimietimieti!!

Tätä jatkui sopivina sarjoina läpi tuntien, joiden valoisuusaste muuttui yhä kirkkaammaksi. Kun sitten koitti aika, jolloin kellon soittoon oli noin tunti – mahdollisesti kaksi-  alkoi erittäin syvän ja vaativan unen aikakausi. Pirinä päätti sen kivuliaasti. Päätin nousta mutta tunsin oloni huonoksi. Vähän niinkun olis lämpöä tai jotain. Pohdin olisiko edellisen päivän lapsikekkereiltä tullut joku pöpö, mutta ei se lopulta tuntunut oikealta tulkinnalta.

Nyt kello tulee kolme iltapäivällä ja olo on parempi muttei priima. Silmät vaativat sulkeutumista, mutta sormet vastustelevat ja tekevät töitä – sen minkä tällä päällä nyt pystyy. Kohta on pakko lähteä postiin ja kauppaan. Ja siellä postissa odottaisi äitiyspakkauskin, mutta en uskalla kahdeksan kilon laatikkoa itsekseni raahata. Pitää odottaa miestä kotiin että pääsen hipelöimään juttuja.

Unettomuus tuntu oudolta, koska en oikeasti stressaa mistään aivojen kysymistä asioista. Siis edes kaverin unohtuneesta lenkkipiposta. Olenkohan mä ihan terve kun olen näin ”välinpitämätön”? 🙂 Onneksi nahkani alla on vilkasta elämää, koko systeemi heilahtelee kuin vene aalloilla ja välillä pitää rauhotella ettei tyyppi tule läpi peppuineen.