Odottavan aika on tosiaan melko pitkä

Perjantaina jo supisteli niin, että luulin eilisen Andrea Bocellin konsertin jäävän väliin. Sitten rauhoittui. Viime kierrokseen nähden tämä loppuvaihe on ollut kyllä harmillisen kivulias, enkä ole oikein ollut kykeneväinen mihinkään. Tässä sitä istutaan nojatuolin vankina ja odotellaan että jotain tapahtuisi.

Isosiskoa selvästi vähän jännittää, sillälailla söpöllä nelivuotiaan tavalla. Isikin olisi jo valmis saattamaan tämän homman päätökseen, tosin käytännön ihmisenä toivoo sen käynnistyvän viikonlopulla.

Nyt juuri mielessä kelautuvat ne neljä vuotta sitten läpikäydyt hetket. Silloin ei ollut mitään merkkejä alkavasta synnytyksestä ja hups vaan kuudessa ja puolessa tunnissa (tai jotain) kaikki oli ohi. Toisaalta pohdin kokoajan että kuinka monta päivää vielä joudun hilaamaan itseäni hirveällä vaivalla ylös alas portaita ja toisaalta mietin että tämä on nyt se viimeinen kerta. Näitä tuntemuksia ei tule luultavimmin koskaan enää koettua. Tai se olisi ainakin suunnitelma, että kaksi piisaa.

Liitokset kipuilee, välillä näyttäytyy särky selässä ja reisissäkin, vatsaa pistelee, vauva potkii navan yläpuolella ja samalla pää kaivautuu aina vaan syvemmälle. Supistuksia tulee silloin tällöin, ei edes joka päivä. Uni on katkonaista ja kääntyminen sängyssä on rankkaa. Mutta muuten olo on erinomainen. Aivot toimii, tulee yllättäviäkin energiapuuskia, jotka sitten tyssähtävät siihen, kun ehtii unohtaa kuinka hitaasti pääsee eteenpäin. Onnellisen ristiriitaista, kamalan kipeää ja ihanaa samaan aikaan.

Siellä se pinnasänkykin odottaa jo valmiina ja tällä kertaa olen pakannut sairaalakassinkin. Tule jo ystävä pieni, sinua odottaa täällä innokkaana perhe, joka jo suunnittelee kaikenlaista neljän koplan tekemistä.

…ja sieltä se lievä supistus lähtee taas nousemaan…

Ei kai tämä nyt kai vielä ole loppusuoralla?

Ei tässä näin pitänyt käydä! Kun elokuussa postasin tämän toisen toukan odotuksesta, ajattelin että kyllä mä nyt vähintään kerran kuussa ehdin ja muistan kirjoittaa. Maanantaina alkaa joulukuu ja 31s viikko on jo käynnissä.

Tämä raskaus on ollut toisaalta aika samanlainen kuin ensimmäinen, mutta toisaalta aika erilainen. Nukun huonommin, liikkuminen aiheuttaa järkkyä nivusjomoa ja ruoka ei oikein maistu. Kaikista mukavinta on isosiskoksi valmistautuminen ja siinä tukeminen. On luettu ”Äiti kuuluu minulle” ja muita asiaankuuluvia kirjoja sisaruudesta, on pohdittu miten vauvat syövät, juovat ja kakkaavat masussa, arveltu sukupuolta, tukan määrää ja muita mittoja.

Siitä ei ole kauaakaan kun vauva oli pikkupupun kokoinen, sitten keskipupun ja kohta se varmaan mätsää mitoissa isoa pupua. Kova on liikkumaan ja potkimaan, kun sille päälle sattuu, välillä lepäilee pitkiäkin pätkiä.

Joku täti Kelasta lähetti kirjeen, että mulla olisi 4 viikkoa ja yksi päivä aikaa paketoida kaikki työprojektit ja jäädä kotiin. Kummallista! Ja hupaisaa. Todellisuudessa lähetän varmaan asiakkaille tekstarin siinä vaiheessa kun lähden Jorviin, sen verran olisi vielä hommaa. Huomenna on neuvola ja toimiston muutto. Ensi viikolla kalenterissa viitisen kappaletta palavereja ja vielä aika paljon kaikkea muuta. Myönnettävä kyllä on, iltapäivisin alkaa kyllä olla jo veto veks, mutta onneksi ei kokonaan.

Onneksi painoa ei ole tullut kovinkaan paljon, huomenna sekin tarkentuu taas. Ei ole närästystä, ei sokeriongelmia, ei raudanpuutetta, ei muutakaan isoa vikaa. Olo on onnellinen ja kiireinen. Sitten kun kiireet loppuu, vain onnellinen. Onpa oikeestaan tosi kivaa jäädä kotiin!

Tämän matkan alkutaipale

Kesäkuussa aloin yhtäkkiä tuntea tutunoloista muurahaisten kävelyä vatsassa ja arvasin mistä oli kysymys. En kuitenkaan heti tehnyt asialle mitään, koska ajattelin että ei se nyt ihan noin yksinkertaista voi olla. Että muka yhdestä pienestä oireen tapaisesta arvaisi.

No sieltähän ne kaksi viivaa ilmestyivät tikkuun ja piti vähän aikaa pitää salaisuus omana tietona. Oli sopivasti tulossa isukille järjestämäni yllätysmatka Berliiniin ja ajattelin lisätä ylläriin vähän uutta potkua. Ja olihan se melkoinen. Vaikka kyllähän tämä on ollut agendalla jo pidempään, tämä pikku*. Vielä ei ole oikein mikään työnimi kolahtanut, saa nähdä mihin päädytään. Tosin isosisko ilmoitti jo heti uutiset kuultuaan että se on pikkuveli ja myöhemmin tarkensi nimen olevan Annika. Jep.

Olo on ollut aika erinomainen ihan pientä etomisen häivähdystä ja sitä samaa armotonta väsymystä lukuunottamatta, mikä vaivasi jo edellisessä tapauksessa. Ilmaa kertyy paljon, mutta vielä ei onneksi tarvitse varoittaa ympärillä olevia tuotannosta.

Liitoskivut viikosta 10

Olin kesälomalla mustikassa ja kykkiminen metsässä sai nivusen kipeytymään entisestään. Se oli jo vähän vihotellut. Ajattelin ensin että kyseessä on joku venähdys mutta kaikkitietävä google osasi kertoa että liitoskivut voivat alkaa jo todella aikaisin. Ja ihan ymmärrettäväähän se on; vanhat sotavammat siellä kiristelevät. Pahimmillaan nivunen on ollut niin kipeä, ettei jalan nostaminen ole ollut mahdollista, mutta ehkäpä se kohta alkaa helpottaa. Nyt ei just tunnu missään. 

Tai niinno, kyllähän tuolla masussa on tuntunut jo sitä tuttua kuulan pyörähtelyä jonkin aikaa. Huomenna alkaa rv 17 ja ens viikolla pitäisi suunnata neuvolaan. Aika menee luonnollisesti paljon nopeammin kun on tuo toinen häkkyrä täyttämässä elämää, eikä tähän ehdi samalla tavalla keskittyä, mutta kohta alkavat varmaan ne kivat iltahetket, jolloin voi tunnustella elämää kaikessa rauhassa.

Eroja edelliseen

Liitoskipujen lisäksi on joitain eroja edelliseen kertaan huomattavissa. Seuraaminen on aika helppoa, kun kaikki tapahtuu lähes päivälleen kuukauden jäljessä. Edellisellä kerralla tässä vaiheessa näkyi jo linea negra (rv11), vatsa ei vielä pömpöttänyt näin paljoa ja olo oli kokoajan epäuskoisempi. Yhtenä erona varmasti tulee olemaan aika. En millään ehdi kirjoittaa niin tunnollisesti blogiin enkä muutenkaan pohtia raskautta, mutta se kai on kakkosen rooli. 

 

Viidennen päivän lapsia

Joka ilta nukkumaan mennessä käydään läpi sama tarina: ensin tulee syksy, puiden lehdet muuttuvat värikkäiksi ja putoavat. Sitten tulee talvi, sataa lunta ja päästään luistelemaan (välihuuto: jeeee ja liukurimäkeen!). Talvella tulee joulu ja joulun jälkeen uusivuosi (välikommentti: ja raketit paukkuu taivaalla tosi kovaa). Just niin, ja sitten on sun synttärit ja täytät jo 4 vuotta. Sen jälkeen vauva syntyy.

Tää ois pläni.🙂 Viides helmikuuta, ala tulla jo.

Oho! Meinasin unohtaa koko blogin.

Olen ollut viime ajat niin ruuhkavuosien pyörityksessä, että olen keskittynyt vain bloggaamaan työasioista ja hoitamaan kotijuttuja. Sitten yhtäkkiä muistin että täällähän tämä toukkablogi möllöttää, tyhjillään ja vailla mitään uutta sisältöä. Ehkäpä uhraan sille siis nyt vähän tätä äidinrakkauttani.

Poissaollessani olen saanut myös yhden haasteen, johon yritän vastata postauksen lopussa. Kiitos ja anteeksi  Sokerimurun Anna että olen ollut maailman hitain!

Päiväkotiarki rullaa

Ipana on ollut nyt jo 6 viikkoa ja 3 päivää päiväkodissa. Hyvin menee! – voisi huutaa kuin Eetu kirjassa Eetu ja Oona – päivä hoidossa. Kahtena ensimmäisenä äidin häipymisaamuna tirahti pieni nopea kyynel, mutta muuten ei mitään suruja. Eikä muuten koskaan isin lähtiessä mitään, tosi epistä. Yllätyksekseni lapsukainen suhtautui heti ihan valtavalla myötämielisyydellä ja innostuksella kaikkiin hoitajiin, eikä leimautunut kiinni omahoitajaansa. Se ilahdutti. Oli alkuun vähän äidillä siitä jänskä, että mitä sitten tapahtuu jos Mervi-täti on varattuna muiden lasten kanssa eikä tämä meidän hiljainen tarkkailija saa tarvitsemaansa turvaa. Mutta vielä mitä, siellä se reippaana pistelee menemään.

Joka ilta lasketaan kaikki ryhmän pojat ja tytöt ja pohditaan kuka olikaan tänään ruoka-apulaisena tai kenen kanssa pihalla tuli vähän jo leikittyä. Pojat on tosi kiinnostavia ja niiden kanssa synkkaa selvästi aika hyvin. Joitakin lempparikavereitakin on jo ilmaantunut puheisiin, mutta onneksi ei vielä ketään ”tyhmää” tai ilkeää tapausta.

Kun elokuun alussa aloitimme päiväkodissa, siellä oli vielä tosi vähän lapsia. Se vaikuttaa olleen oikein hyvä juttu. Tyttö pääsi pikkuhiljaa tutustumaan paikkaan, hoitajiin ja vähitellen lisääntyvään lapsikatraaseen. Nykyisin ongelmana on lähinnä saada houkuteltua lapsi leikeistään autoon tai rattaisiin ja kotiin.

Pöpömaistiasia, silvuplee

Tasan kolme viikkoahan siihen sitten meni, että saatiin eka nuhakuume. Se kesti pari päivää ja päiväkotiin palaaminen oli riemullista. Mutta viidennen viikon kohdalla iski toinen lentsu. Nyt koputtelen puita ja toivon että viimeinenkin rohina katoaisi kurkusta ja räkäily vähän tokenisi. Mutta onneksi likka jaksaa jo painaa koko päivän ihan täysillä. Tässä kai se kuuluisa vastutuskyky sitten kehittyy. Saisi vaikuttaa sit samalla myös äitiin,joka on ollut pari viimeistä viikkoa ihan tukossa. Ja vaikkei enää niin tukkoinenkaan, mutta väsynyt. Ysin aikaan illalla tekee mieli painaa pää tyynyyn.

Käytiin pitkästä aikaa tämän lentsuilun johdosta myös lääkärissä. Ja kyllä on tyttö reipastunut sitten viime käynnin. Lääkäristä tuli meille oikein mukava puheenaihe, korvien katsominen ei ollut yhtään kamalaa ja stetarilla sai kuunnella ihan vapaasti. Edistääkseni tätä positiivista kokemusta, kävimme vielä terveyskeskuksen naapurikirjastosta hakemassa kirjan, jossa Emppu menee lääkäriin. Nyt on sekin peikko voitettu.

Haastetta piisaa

Niin, siis ihan tätä arkistakin haastavuutta tässä välillä ihmettelee. Ollaan kyllä mielestäni tehty oikeita valintoja tytön hoidon suhteen, kun ensimmäiset 1,5 vuotta sai olla kotona ja nyt oppii sitten isomman ryhmän toimintakulttuuria. Täytyy olla oikein tyytyväinen vaikka välillä kyllästyttää ja väsyttää tämä samanlainen arkiralli ihan simona.

Toisenlaista haastetta tarjoilee Anna. Kiitos vaan haasteesta, täytyypä nyt ensihätään aloittaa kahdesta ensimmäisestä kohdasta ja miettiä sitten miten ihmeessä sitä osaisi jakaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
Oikei. Ranteet rennoiksi, here we go.
11 asiaa minusta

1. Olen espoolainen paluumuuttaja, joka yritti asua Helsingissä, mutta veri veti takaisin
2. Avasin tänään taas naistenlehden tarjouskuoren ja harkitsin tilaamista, vaikka en ehdi lukea lehtiä
3. Kuuntelen tätä kirjoittaessani samalla kun viereisessä huoneessa tekee isi ja lapsukainen Barbapapa-palapelejä ja pienempi komentaa isompaa
4. Ajoin tänään töistä kotiin ikkunat auki, tuuli kasvoillani ja kuuntelin Radio Aaallon aamun parhaita paloja
5. Haaveilen yksinäisestä kotipäivästä, jolloin saisin tehdä jonkun kivan sisustusprojektin
6. Siivoan usein raivokkaasti. Jälkeenpäin on kiva vaan istua ja tuijotella kättensä jälkiä.
7. Olen ollut kohta 3 viikkoa liikkumatta ja veikkaan että väsymykseni johtuu siitä
8. Etsin täydellistä satujenlukuun sopivaa nojatuolia lapsen leikkihuoneeseen
9. Minun pitäisi palauttaa Ikeaan kaksi petaria, kohta on jo 90 päivän palautusaika täynnä. Ikeassa olen käynyt tässä välissä jo parikin kertaa.
10. Rakastan turkkilaista jugua ja kiteistä hunajaa.
11. En halua jäädä varsinaisesti ikinä eläkkeelle, vaan tehdä pelkkiä irtoprojekteja siitä alkaen kun täytän 50.

Annan kysymykset minulle

1. Miksi aloitit bloggauksen?
Odotin nyt 2,5-vuotiasta tytärtäni, enkä voinut vielä puhua siitä julkisesti.
2. Mitä ruokaa teet mieluiten?
Ehkä jotain vähän vaativampaa menua, jossa on monta liikkuvaa osaa. Tai pastaa.
3. Onko sinulla lempiblogi? Jos on, mikä se on?
Lempiblogejani on monta. Yksi niistä on Kivistössä.
4. Milloin teit viimeksi kuperkeikan?
Tein aikoinani niitä työn puolesta, mutta viimeisimmästä on varmaankin pari kuukautta.
5. Millaisen kakun haluaisit tarjota vappujuhlilla?
Vappukakuksi sopisi vaikkapa hyvä combo: ensin siikatartarilla päällystetty juustokakku saaristolaisleivästä ja  kakkoseksi sitruunainen polentakakku Nigellan tapaan.
6. Maito-, valko- vai tumma suklaa?
Tumma. Tarkemmin vielä taloussuklaa.
7. Mikä on lempikasvisi?
Korianteri, viinimarjapensas tai jalokärhö.
8. Kirja, jonka luit viimeksi?
Taivas + helvetti.
9. Miten keksit blogillesi nimen?
Sanoin jossain vaiheessa spontaanisti vatsassani kypsyvää tulokasta toukaksi ja siitä se sitten lähti.
10. Oletko koskaan lainannut naapuriltasi sokeria?
Juuri puhuttiin siitä naapurin kanssa, mutta en muista että olisin.
11. Mitä pidät tällaisista blogihaasteista?
Näissä on liikaa liikkuvia osia. Kuten tässäkin haasteessa, eikä minulla kertakaikkiaan riitä aika kaikkien velvoitteiden kunnialliseen hoitamiseen. Joten jätän homman nyt ronskisti kesken. Näin.
Kiitos ja anteeksi!

Tiistai mulle, torstai sulle

Meidän kaksivuotias on ollut koko elämänsä ihan käsittämättömän terve. Nyt ollaan tavallisuudesta poiketen oltu molemmat ihan järkyttävässä räkärallissa. Kurkku täynnä tavaraa ja yskä kumisee kuin vaski. Mutta tossa se pomppii ja kattoo Popi-kissaa. On ollut tosi kurjaa tuottaa pettymys siinä, että aamulla ei ovesta pelmahdakaan paikalle hoitokaverit. Eikä puistoon pääse kiipeilemään moneen päivään. Onneksi viikonloppuna ehkä voisi olla jo mahkut vähän ulkoilla.

Meillä on eletty nyt kaksi ja puoli kuukautta viiden työpäivän viikkoa ja voin sanoa että se on ihanaa! Töissä saa oikeasti asioita aikaan – etenkin kun tietää että muksu on tosi onnellisesti kotona hoitopäivät. Olen uudistanut oman firmani liikeidean ja houkutellut mukaan kaksi, kohta 3 naista. On ihan mieletön voimanlähde – kun saa tehdä hyvien ja osaavien aikuisten kanssa työtä jolla on väliä. Vaikka kaikki puhuvat taantumasta, meillä on ainakin ollut kivasti kysyntää.

Työrutiinin lisäksi olemme keksineet miehen kanssa ehkä maailman yksinkertaisimman tavan pitää huolta omasta ajasta. Vakipäivät. Homma toimii meillä niin, että sunnuntaisin tehdään viikkosuunnitelma aamulähdöistä ja hoitajan vapautuksista, mutta tiistai ja torstai on määritelty ennakkoon. Tiistaisin on mun iltavapaa. Vaikka päättäisin tulla töistä kotiin vetelehtimään tai tekemään jotain, olen vapautettu kaikista rutiineista. Sekin riittää. Lisäksi on ihan superkätevää ilmottaa kaikille ystäville että mulle voi aina tiistaisin ehdottaa menoja.

Tää homma tuntuu ihan tyhmän simppeliltä, mutta ehkä siihen perustuukin sen toimivuus. Vähän samalla tavalla simppeliä kuin taloustilijärjestely. Se, että yhteisiä menoja varten on yksi tili ja molemmilla omat, on ehkä yksi toimivimmista ratkaisuista mitä olen koskaan tehnyt. Paitsi että silloin kun omalle tilille ei tuu pennin jeniä – se tuntuu vähän hapokkaalta. No, tänään onkin sitten torstai. Että ei muuta kun ruokakauha heilumaan. Tänään on isin vuoro vapastella. Taitaa käyttää sen juhlallisesti parturissa ja ruokakaupassa käyntiin.🙂

Kalkkiviivoilla kahteen

Kaksi vuotta sitten alkoi olla piukat paikat ja liikkuminen tuotti erilaisia veitsenterämäisiä kipuja. Tai näin olen kirjoittanut, sillä en kyllä muista miltä ne tuntuivat. Siellä minä varmaan kääntelin kylkeäni vanhan kodin pedissä ja tunnustelin liikkeitä, ellen ollut jo tähän aikaan myöhäisillasta nukahtanut. En tiennyt että kahden päivän päästä, tismalleen laskettuna päivänä saapuisi luoksemme tuo tuulitukka.

Sen touhukkaan kaksivuotiaan (kohta) kanssa on tänään rakennettu pihalle jos jonkinlaista lumieläintä. Tein ensin koiran, ison sellaisen, jolla voi ratsastaa. Sitten tilattiin lammas. Lampaan jälkeen olisi pitänyt tehdä hevonen, mutta sain ylipuhuttua sen kissaksi. Vielä pieni lumilintu kirsikkapuun oksalle istumaan ja piha oli kuin eläintarha. Tyttö huusi välillä kädet ilmaan kurotettuina että ”sitä on kivaa!!”. En tiedä miksi se yhtäkkiä on alkanut sanoa että tätä on punainen ja sitä on sininen. No, ehkä se kielioppi sieltä oikenee.

Joulu ja uuvee oli varmaan eilen

Tänä jouluna ei tarvinnut mennä mihinkään. Enkä syönyt yhtään nokaretta kinkkua tai laatikoita. Tehtiin valtava määrä alkupaloja ja hirvipataa ja kutsuttiin mummi, vaari ja pappa joulunviettoon. Tyttö oli riemuissaan vieraista ja saikin ihan älyttömän paljon paketteja. Ja kohtahan niitä tulee taas.

Uuden vuoden ilona ja outoutena olivat raketit. Tänäänkin aamupalapöydässä typy sanoi asiantuntevasti että ”eilen tuolla meni niitä raketteja ylös ylös korkeelle”. Eilen on käsitteenä käytössä ja eilisiä voivat olla mitkä tahansa päivät. Ehkä ja varmaan ovat myös löytäneet meille. Aina kun Possu Pallero -dvd:stä yksi jakso loppuu, sohvalta kuuluu että ”varmaan tulee kohta uusi”. Se tarkoittaa että äidin pitää painaa namiskaa ja vähän äkkiä.

Yksi vähän kyseenalaisempi hauskuus on se, että lausuitpa tuolle pikkuväkkärälle minkä tahansa pyynnön, hän kuittaa sen viileän asiallisesti vastaamalla ”kohta”. Nytkö tää viivyttely jo alkaa?!!

Tutti ja unet

Tutti lähetettiin tonttuvauvoille jouluna, eikä siitä ole sen jälkeen tarvinnut keskustella. Mutta kyllä on unirytmi ottanut hittiä. Eikä se varmaankaan johdu pelkästään tutista, vaan ylipäätään pitkästä vapaasta. Yöunet ovat venyneet lomalla niin pitkiksi ettei pätkä meinaa nukahtaa päikkäreille ollenkaan. Tänäänkin nukahti vasta viiden aikaan autoon kun käytiin nappaamassa isi töistä kyytiin. Huomenna on aloitettava aamurytmi. Kello soimaan seiskalta, vaikka ollaankin tytsin kanssa kotona. Kai se on aika itsekin alkaa taas rytmittämään arkitahtiin.

Arki tarkoittaa meillä viimeistä kotihoitopätkää tammikuusta kesäkuun loppuun. Viisi päivää viikossa. Sitten elokuussa koittaakin päiväkotielämä. Saa nähdä mitä tuo läheisen päiväkodin johtaja vastaa kysymyksiini. Kun olen vähän sitä mieltä että typy voisi mennä hyvin jo 2,5-vuotiaana isojen ryhmään. Suapi nährä.

Itsekin pistin vähän työelämän taas hyrskyn myrskyn ja uutta pitäisi rakennella. Ja appiukko vihjaili jouluna kovasti että ”olis taas kiva päästä ristiäisiin”. Hmmm…täytyypä pohtia asiaa. Ei kai tää elämä olisi yhtään hassumpaa jos kävis vähän töissä ja jäis sit taas jossain vaiheessa vähän kotiin, jos onni on.🙂