Linea negra tai nigra

Ihmettelen kovasti kuinka ihmiset ovat niin kovin taikauskoisia. Keskustelupalstoilla veikkaillaan vatsaan ilmestyvän tai ilmestymättömän pigmenttiviivan perusteella lapsen sukupuolta. Pöh! Sinänsä tuo viiva, jonka ilmestymisen syytä ei oikein tiedetä, on aika merkillinen juttu. Wikipedian mukaan se tulee useammin naisille, joiden pigmentti on tummempi ja sen synty liittyy hormoneihin. Sama ilmiö tapahtuu lähes kaikilla naisilla nännipihojen alueella raskauden aikana.

No minulle tietysti ilmestyy kaikki mahdolliset viivat. Yleensä tuo linea negra tulee kai reippaasti toisella kolmanneksella, mutta eilen huomasin jotain piirtyneen navan alle. Viiva on hento mutta ei häviä housupainauman tapaan sittenkään pois. Toivottavasti se ei tummu ihan valtavasti. Nyt ollaan 11. raskausviikon lopuilla ja 12. eli se viimeinen isoriskinen viikko alkaisi huomenna.

Viiva tai ei – kertominen helpottaa

Onneksi viivaa ei sentään tule otsaan. Siinähän sitten ”pitäisit asian omana tietonasi”. Mistä tulikin mieleeni että yksi suurimmista helpotuksista on takana. Kerroin kumppanilleni, jonka yrityksen kanssa teen yhteistyötä – tai jonka logon alla toimin – että en nyt oikein voi myydä itseäni puolen vuoden projekteihin. Kerroin myös että kyseessä oli ihana yllätys, jota ei ollut tarkoitettu ajoittumaan yrittäjäksi ryhtymisen kanssa samalle viivalle. Jännitin vähän hänen reaktiotaan, vaikka olin toisaalta aika varma että hän ottaa asian hyvin vastaan. Murehdin turhaan: hän vain onnitteli, rutisti ja kysyi kuinka voisi olla tukenani. Tottahan tämä tietää muutoksia, mutta yhteisten suunnitelmien toteutuksella ei ole kiire ja jatkamme töihin palatessani siitä mihin jäämme. Helpotus!

Tytön, pojan vai lapsen huone

Kävin tänään myös pyörähtämässä Kodin ykkösessä, koska tajusin että periaatteessa kohta on hyvä syy alkaa suunnitella työhuoneeseen uutta sisustusta. Jos ryhtyisin itsekin taikauskoiseksi, voisin päätellä jotain siitä millaisia tekstiilejä ja tavaroita siellä katselin. Ensinnäkin lapsille suunnattujen kankaiden kuosit ovat ainakin niissä valikoimissa varsin tylsiä ja perinteisiä. Minua kiinnostivat lähinnä vaalean vihreät ja sinisävyiset kuosit ja keksin aika hauskan idean pienen huoneen sisustamiseen palloaiheella. Täytyy katsoa mihin suunnitelma vielä lopulta ajautuu. Jos huoneesta tehdään sinervä, onko se sitten muka käypä vain pojalle? Ei minusta.

Täytyy myös tutkailla nettihuutokauppoja, sillä tässä taloudellisessa tilanteessa ei voi valtavasti shoppailla. Onneksi itse tekeminen on kivaa ja terapeuttista. Kun joku vain ensin siivoaisi vaatehuoneen, ompelisi kaikki lyhentämättömät housut, vaihtaisi makuuhuoneen verhot, viimeistelisi olohuoneen seinän ja ja ja.

Ainiin, ja ajatella: greipin kokoisessa arkussa kasvaa jo ihan ihmisen näköinen aarre.

12. viikon näkymä

Ipanapäivät ja musapettymys

Tänään päätin suosiolla siirtää työasiat ensi viikkoon ja ”chillata” kaiken epävarmuuden pois. Itseasiassa viime yönä ja aamulla vatsa taas vähän ilmoitteli itsestään ja tuli hyvä mieli. Ohjelmassa olisi suihkun kautta kauppaan siirtyminen ja sitten 3 ipanan kanssa sisäleikkipuistoilemaan. Veljen lapset tulevat yökylään ja tarkoitus olisi huhkia vielä koko ilta wiin parissa. Ilmakin on todennäköisesti sisälajien puolella.

Mies on viettämässä jokavuotista poikain viikonloppua mökillä ja minun fiilikseeni sopii täydellisesti 12-, 10-, ja 7-vuotiaiden seura. Saa hyvällä syyllä tehdä peruspöperöä ja mennä ajoissa nukkumaan. Pitäisi vaan keksiä huomiseksi joku suunnitelma, jos  vaikka ei sataisikaan vettä.

Hyvä elämä

Eilen tuli taas ajatelleeksi kuinka hyvä elämä mulla oikeastaan onkaan. Kävin nimittäin kuuntelemassa kuinka Whitney Houston epäonnistui surkealla tavalla konserttiyrityksessään. On kyllä sitä naista elämä heitellytkin, mutta varmasti suurelta osin valintasyistä. Oli jotenkin surullista että kerran kukoistanut, mielestäni yksi maailman parhaista äänistä oli riutunut pois huonoksi paulakoivuniemimäiseksi röhinäksi ja kaksi askelta sai rouvan haukkomaan henkeä ja pyyhkimään hikeä. Illan paras biisi esitettiin sillä aikaa kun itse stara oli vaihtamassa asuaan. Ja se oli kaikessa ironisuudessaan Queen of the night.

Ja se vatsa. Ilmeisesti rva Houstonilla on ollut jo pitkään ylimääräisen materiaalin kertymä vatsan päällä, mutta minusta se kyllä näytti ihan oikeasti todella pitkällä olevalta raskaudelta. Jopa napa törrötti punaisesta puvusta sillä tavoin. En voi uskoa että kukaan lihoisi noin yhteen paikkaan. Tämä ei nyt johdu mahazuumistani, ystävänikin mielestä se näytti ihan vauvamahalta. Ehkä mysteeri selviää jonkin ajan kuluttua. Ja jotenkin minun kävi tuota staraa sääliksi. Muistin yhtäkkiä miten ihanaa on olla vain tavallinen ihminen ja miten kivaa on olla raskaana, kaikkine huolineen jotka kuuluvat ajanlaskuun 10+1.

Vaikka eilinen päivä ei ollut kaikista kivoin – pienistä sukuklikeistä ja pettymyksistä johtuen – on kuitenkin aika levollinen ja hyvä olo. Kaikki on hyvin. Suurin ongelmani on päättää tehdäkö pastaa ja jauhelihakastiketta vai makaronilaatikkoa. Siitä voisi joku jo ahdistua.