Rytmiä, asentoa ja hanakkaa asiaa

Meillä ei näköjään enää nukuta pitkiä päikkäreitä. Vaan päivisin pieniä pätkiä, esim. 3 varttia kerrallaan. Eikä siinä mitään, koska illalla tyttö on sitten niin sippi että tippuu usein kertalaakista. Mutta on se vaan ihme miten noin pieni ihminen jaksaa valveilla koko päivän. Eilinen todisti ettei näin voi olla kauaa ja päivän taisteltuaan unta vastaan, nukahti nuppunen viiden aikaan autoon, nukkui yli seitsemään ja sammui illalla aikaisin yöunille äidin syliin. Taisi olla kesken jonkun Jutta Urpilaisen ”viisaan” lausunnon takuuksista. Voi että minua muuten ärsyttää sen nainen, kun se ei edes termejä jaksa oikein lausua. No, se politiikasta. Ei liene epäselvää ettei meidän tytöstä demaria ainakaan tekemällä tehdä.

Tuo rytmi on ollut minulle aika tärkeä juttu päivisin. Kun päiväunet ovat olleet pitkät, välillä siis viisikin tuntia putkeen ulkona, olen saanut kaikenlaista aikaan kotona. Enkä ole sitten ollut illalla heti työntämässä lasta isälle ja itseäni ovesta ulos. Mietin tässä että liittyköhän tuo nyt johonkin muuhun ”vaiheeseen”.

Pystyssä paras

Tylleröinen ei muuten viihdy kovinkaan kauaa sylissä makuullaan. Sitterissä kylläkin, mutta sylissä pystyasento on mieluisin. Ollaan myös harjoiteltu aktiivisesti ”seisomista”. Pystyssä tönöttäminen äidin, isin tai vaikkapa mummin käsien varassa saa nimittäin aikaan ihan mielettömän höpötyksen. Tavujen aa ja ee lisäksi alkaa suusta tulla jo kiljaisujakin. Jostain syystä samalta tasolta aikuista silmiin tuijottaminen on ihan vastustamatonta herkkua. Ja niiiiin söpöä.

Pystyasennossa hän viihtyy myös olkapäämatkustajana. Jalat ovat tiukasti suorassa ja pää topakkana ylhäällä, ihan kuin tähystää pitäisi. On aina niin humoristisen näköistä kun isin olkapäältä tillottavat isoina lautasina siniset silmät ja otsan nostaminen aiheuttaa silmien yläpuolelle punertavan innostusjuovan. Peippomaista suun avausta pieneksi ympyräksi ei enää tapahdu läheskään joka päivä, ja nekin harvat kerrat useinmiten aamuhaukotuksena.

Hanasta

Tulee mieleen kahdenlaisia hana-asioita. Se että eilen vaihdettiin papan kanssa meille hana. Koska entinen olin ihan susi. Liian matalalla, jäykkä ja lämpötilan säädöiltään arvaamaton. Pese siinä nyt pientä pyllyä jonka alla jalat sojottavat jännittyneinä tikkusuorina pötköinä. Tyttö nauttii pyllypyykistä, mutta aina jännittää koko kroppansa ihan keihääksi altaan päälle joutuessaan.

Toinen hana-asia clousattiin tänään Naistenklinikalla. Nimittäin repeämän jälkitarkastuksessa todettiin hana tiiviiksi ja että vuotovaaraa ei isommin ole jos omistaja muistaisi jumpata strategisia lihaksia. Siellä katsottiin myös se takaosan laitos, koska sinne asti oli repeämä kurottunut, eikä onneksi enää juuri jälkeäkään nahkanaarmuista ollut. Mutta ei se koskaan mukavaa ole kun tutkitaan. Kyllä miehillä on tässä lapsentekoasiassa aika helppoa.

Nyt minulla on sitten lupa liikkua ja harrastaa mitä vaan. Aion kokeilla pitkään haaveilemaani nyrkkeily/kickboxing/kahvakuula -aiheista tuntia. Siinä hiki lentää ja hartiat aukeaa. Pitää varmaan myös alkaa kehitellä jotain uutta näpertelyharrastusta tänne kotiin. Raskausaikana ostamani kankaat odottavat ompeluseuran kokousta tai yksinäisen illan (lapsen nukkuessa) inspiraatiota. Joka kerta muistan ne kun näen Eurokankaan mainoksen, jossa tyttö sanoo että äidille tulee aina joko ”perspiraatio” tai ”penspiraatio”. En ole vieläkään kuullut mitä hän sanoo.

Ainiin, ja update aiheeseen hormonikierukka: tiputtelu alkaa laantua nyt kuukauden kohdalla, välillä nipistelee vatsan reunoilla jossain syvällä. Se kai on sitä lantiokipua. Mutta ei aknea, päänsärkyä, masista tai muita harmeja. Vielä viikko ja päästään tiputtelemaan itsemme Espanjan kamaralle. Nyt viikonlopun viettoon, puikulaperunat ja rosmariinisellerit uuniin hilirimpsis!

Lapsuudenystävistä

Olen päättänyt pyhästi että täytän aktiivisesti vauvakirjaa ja dokumentoin muutenkin lapsen elämää. Kun mietin asiaa, olisi toisaalta kaikista helpointa liittää tänne blogiin kuvia ja tehdä tästä ei-anonyymi tarina ”toukasta”. En kuitenkaan tohdi. Anonyymiys antaa vieläkin ihanan suojan pulputtaa, vaikka osa lukijoista tietääkin kuka olen.

Vauvakirjan täyttäminen ja muistojen tallentaminen on varmaan aina sellainen ”olisi pitänyt -aihe”, joten turha siitä on ottaa paineita. Täytyy vaan tehdä parhaansa. Minulla itselläni on tallessa vauvakirjani, mutta kyllä siinä huomaa arjen koittaneen. Monta sivua on vielä täyttämättä, mutta ei se äitykkä niitä enää muistaisi. Yhden minulle uuden asian hän taas muisti. Minä olen lapsena käynyt laulukokeessa ja hakenut toiseen kouluun musiikkiluokalle. Pääsin. Mutten mennyt, koska silloinen paras ystäväni ei päässyt.

Kaverin vaikutukset

Tämä ystävä oli iso vaikuttaja elämässäni ala-asteelta lukion loppuun, eikä monestikaan kovin hyvässä. Olin varmasti hänen vuokseen keskiverrompi koulussa kuin olisin ollut muuten. Teinitoikkarointini oli isompaa hänen kanssaan ja jotenkin monessa asiassa jouduin raahaamaan häntä perässäni. Vasta myöhemmin tajusin muiden katsovan häntä vähän vinoon ja olevani vähän väärässä jonossa. Tänä päivänä ei enää juurikaan olla yhteyksissä, enkä haluakaan. Elämme nykyään ihan eri ”maailmoissa”, menemättä nyt tarkemmin tarinaan siitä, miten kaikki lopulta lutviutui.

Hänen elämänsä on viinanhuuruinen ”luuserimagneetin” kuvio. Abortteja ja masennusta, nuoruusvuosien kaihoa ja lapsellista haihattelua. Pidän häneen sopivaa välimatkaa, mutta toisaalta velvollisuutenani pysyä tutkalla. Ei ketään minun kirjani mukaan voi kokonaan hylätä. Toivoisin hänellekin parempaa.

Tästä kokemuksesta kumpuaa tarve varmistaa että lapsen ympärillä on hyviä asioita. En minä hänen kavereitaan voi valita, mutta voin toki vaikuttaa siihen että hän hylkää itseään kavereiden vuoksi. Etenkin nuoren ihmisen elämässä on kavereilla ihan käsittämättömän suuri vaikutusvalta. Muistan vieläkin miten kitkerästi taistelin vastaan, kun äitini syytti minua sossuilusta. Että olin tälle ystävälleni liian sossu. Ja oikeassahan äiti oli. Äidit kai useimmiten ovat.

Olenko minä ainoa joka on ”menettänyt” jotain lapsuudenystävien vuoksi?

Tyttöjen juttuja

Kiitos Äni! On kivaa olla Gorgeous. Nämä blogger awardit on niin tyttöjen juttuja, vähän niinku ystäväkirjat ja slämärit. Ihan tekee mieli hihittää nurkan takana. 🙂

Halutaan osoittaa huomiota toisia kohtaan ja lukea toisten vastauksia erilaisiin kysymyksiin. Feissarissa näistä on välillä kulkenut  hauskoja versioita noutseissa. Henkilökohtainen suosikkini oli yhdessä vaiheessa kiertävä ”25 satunnaista asiaa minusta” jonka ohjeet meni näin:

Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi merkitse 25 ystävääsi. Sinun täytyy merkitä henkilö, joka merkitsi sinut. Jos minä merkitsin sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän.

Tuo sai ihmiset kirjottamaan tosi koskettavia juttuja. Jos et ole vielä kokeillut, suosittelen. Minä kirjasin aikoinani  tuohon mm. seuraavia faktoja:

– Mummo toivoi aina että liittyisin Tapiolan kuoroon ja menisin isona missikisoihin. Laulaminen loppui teinitoikkarointiin ja missiksi koen olevani liian lihava ja älykäs.

– Inhoan välinpitämättömyyttä, kapean maailmankuvan ylläpitämistä, suvaitsemattomuutta, oma-aloitteisuuden puutetta ja sitä että joku tekee saman virheen uudelleen.

– Puhun usein niin että sanoja jää pois tai ne tulevat ulos ihan ihmeellisessä järjestyksessä. Mutta ainakin lähimmät ymmärtävät.

Vastauksia kysymyksiin

Milloin aloitit blogisi?

22. toukokuuta, 2010.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea blogisi käsittelee?

Blogi käsittelee äitiyden ihanuutta, enimmäkseen. Se on myös päiväkirja, johon tallentuu raskauden, syntymän, lapsuuden ja perhe-elämän muistoja.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Minua ahdisti salaisuuden pitäminen. Edessä oli noin kahdeksan viikon putki tietämättömyyttä, sen jälkeen 28 viikon putki ihmettelyä ja lopulta jotain ihan käsittämätöntä. Sitä oli päästävä purkamaan.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Haaveilen ulkoasun päivittämisestä ja paremmasta nimestä. Haaveet kaatuu ajanpuutteeseen.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Se, että se on ihan minun näköiseni.

Viisi blogia, joille haluan tunnustuksen antaa:
Voisin muistaa tällä kertaa Elmaa, Hehkua, T:tä, Siniä ja Eliseä. Luen niin monia blogeja, että tämä valitseminen on vähän kurjaa.

Makeisv(i)erotusta

Ensi vuonna karkki ja jätski on kalliimpaa, siksipä asiaan täytyy ottaa jokin kanta jo tänä vuonna. Ontuva perusteluni Ben&Jerry -purkin ostamiseen siis. Mutta täytyyhän näihin viimeisiin (6! plus jotain) päiviin saada jotain makiata, eikös vaan. Kunhan ei kerrota terkkarille, että kaikki vaaassa näkyvät lisänumerot eivät ole turvotusta.

Toinen päivän verotusasia on vielä ihanampi kuin jäätelö. Kaksi minulle tärkeää ihmistä menee 33 minuutin kuluttua naimisiin. Kylläkin romanttisesti käräjillä. Onneksi olen sen verran pirteässä vedossa että jaksan mennä heidän kunniakseen illalliselle. Jeejee! Albeit, kaikki tämä ilo realisoituu vasta kun ukkoseni muistaa tulla ajoissa töistä. Odotan mielenkiinnolla herran saapumista.

Nyt pyykit kaappiin, valokynää naamaan ja samaisen kaapin eteen uudelleen ähisemään. Mulla ei kertakaikkiaan ole mitään järkevää kolttua. Pitäisi löytää vielä joku mukava, jolla jaksaa istua. No, sukkahousuista tulee salettiin urheilusuoritus, jota varten voin syödä vielä pari lusikallista BJtä, ja koko pukeutumisoperaatio kuluttanee yhteensä sen mitä olen tähän asti ehtinyt survoa sisuksiini. Nam! Tai pikemminkin Nuam!, kuten kälyni asian ilmaisisi.

Ens vuonna sit ei mitään herkkuja, right!

10 000 kertaa

Hui! Huomasin juuri että blogiani on tänä aamuna luettu kymmenennentuhannennen kerran. Mieletöntä! Siis minun jorinoitani.
Toivomme Tuppuraisen kanssa että hyvin sujunut raskautemme on antanut toivoa kaikille niille jotka pelkäävät tai epäröivät. Pyydämme anteeksi kaikkia pitkäveteisiä postauksia  ja kiitämme kaikista kommenteista.

Kiitollisna saamastamme huomiosta, juhlimme päivää nyt herkkupaahtoleivällä ja vaniljajugurtilla. Kerrothan jos voimme jotenkin kehittyä vielä tästä syntymäpäivään!