Ristiäistunnustelut ja -neuvottelut

Erehdyin googlaamaan ”ristiäistarjoilut” -termillä. Oli tarkoitus pohtia hakukoneen tuella leipomuksia sillä tasolla, että teenkö porkkanakakkua vai täytekakkua ja mitä suolaista piirakoiden ja munavoin lisäksi, jos jotain. Olen siis NIIIIIN ulkona tästä kuviosta. Ristiäisiin valmistellaan näköjään tänä päivänä kolmikerroksisia, marsipaanikuorrutteisia kakkuja jonka päällä komeilee sokerimassasta askarreltu vauva ja nalle ja pari muuta hahmoa. What!?

Onko ihan leimiä tarjota ihan vaan kermavaahtokakkua? No, olenhan minäkin toisaalta aikani ihmetellyt Kinuskikissan taidonnäytteitä ja miettinyt ryhtyväni joskus kokeilemaan. Mutta en älynnyt että tämä leipomistrendi on niin kovin levinnyt. En oikeasti kärsi mistään huonommuuden tunteesta jos tarjoan ihan ”peruskakkua”, mutta miten minä – ruokaihminen, foodie, kulinaristi – olen missannut tämän leivontabuumin nykymuodon.

Oli ihan pakko surffata vähän leipomustarvikkeita myyvissä verkkokaupoissa. Ja täytyy myöntää että blogien lisäksi niistä heräsi melkoinen leipomisinto. Ehkä voisin sittenkin hakea Confetista vähän massaa ja askarrella porkkanakakun päälle jotain kivaa koristusta. Ja sitten muistan: lapsen kanssa kaalilaatikosta tuli vähän ”kiireversio”. Tuskin ehdin pipertää kakun päälle yhtään mitään hermostumatta ja heittämättä piperrysvälineitä seinään.

Kirkollista pakanallista pippaloa

Kohta pistän ipanan vaunuihin ja uhmaan pakkasta viisi minuuttia per suunta. Mennään katsomaan muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaa ristiäistilaa. Myöhemmin iltapäivällä treffataan pappi. Olen miettinyt vähän virsiä ja muuta toivetta tuon tilaisuuden sisällöksi. Tulen esittämään toiveen ns. kirkollisen osuuden lyhyydestä ja rentoudesta. Haluaisin kovasti että lapsi kastetaan ilman sitä perinteistä kristillistä pelottelua ja mahdollisimman vähällä jesseilyllä. Monet virretkin edustavat minusta sellaista perinteistä ”kurjuus on vakio” -linjaa. Olen tutkaillut nettivirsikirjaa ja ajattelin että Ystävä sä lapsien ja Kuule isä taivaan, pyyntö tää ovat sopivimpia viisuja meidän seremoniaan.

Vähän harmittaa että pappi vaihtui. Meillä piti olla sellainen nuori rennonoloinen miespappi ja nyt on joku nainen. Ans kattoo ny millanen. Olisi ehkä pitänyt pyytää meidän vihkipappi hommiin. Mutta Tampereelta asti en kehdannut kosiskella. Lauantaina sitten suuri salaisuus paljastuu ja tyttö saa nimen. Ihanaa! Jännä nähdä millaisia reaktioita nimi aiheuttaa. Äitini reaktion jo arvaan, mummi ja vaari eivät ole arvanneet lähellekään. Olemme kertoneet kaikille utelijoille että nimeksi tulee Pirkko-Petteri. Kun kirjoitin eilen oikean nimen Maistraatin paperiin, isi halusi vielä katsoa sen. Varmisti että laitoin oikein, enkä säveltänyt mitään omaa. Hih! 🙂

Eilen silitin äitini ompeleman, minulla olleen kastemekon ja ompelin siihen pienen rusetin. Se pitäisi kuulemma tärkätä, mutta en viitsi. Jos tulee vähän ryppyjä, tulkoot. Niitä tulee elämässä muutenkin. Lapsi varmasti viihtyy koltussa sen ajan mitä pitääkin. Onneksi ristiäisten ajankohta on teoriassa sellainen, että ipana on unien loppuvaiheilla/ pirteänä hereillä. Iltapäivällä ei useinkaan ole kiukkua ilmennyt. Kopkop. Ja saahan sitä vähän protestoidakin, jumalan kämmenellä.