Paikka Haikaranpesässä

Ilmoitin meidät viime viikolla Kättärin Haikaranpesään synnyttämään. Tänään sieltä tulikin sitten tervetuliaskirje. Settiin kuuluu kaksi spesifiä Haikaranpesä-valmennusta synnytyksestä ja sen jälkeisestä ajasta, mutta melkoiset riskit on ettei tuonne koskaan edes päädytä. On nimittäin aikamoinen lista syitä, joiden vuoksi siirrytään lopulta muualle. Ylipäätään jos raskauden aikana, synnytyksen kuluessa tai sen jälkeen äidin tai lapsen voinnissa tulee jotain erityistä, ei hoitoa enää jatketa siellä, vaan normiosastolla tai teho- tapauksesta tietysti riippuen.

Pääsemme Haikaranpesään jos minulla ei ole:
– mitään perussairautta (kilpirauhasvaivaani ei lasketa)
– mitään sairaalaseurantaa vaativaan raskaudenaikaista sairautta (verenpaine ja anemiakin lasketaan)
–  tulehdusoireita tai -riskiä ( esim. lapsiveden menosta yli 18 tuntia)
– häiriöitä sikiön kehityksessä, kasvussa tai voinnissa
– ennen- tai yliaikaista (ennen 37 tai yli 42 rv)
– sikiö perätilassa
– monisikiöraskaus
– päihteiden väärinkäyttöä tai tupakointia 20. viikon jälkeen
– ylipainoa indeksillä 30 tai enemmän

Jännää nähdä päädymmekö lopulta pesään vai emme. Täytyy alkaa valmentaa Tuppuraista Haikaranpesäkuntoon.

Valmennusten huumorielementti

Olen ehkä vähän kyyninen tai muuten vaan pöllö, mutta joku noissa synnytysvalmennusten aiheissa minua välillä hymyilyttää. Vähän samalla lailla kun nuo oppaat jossa puhutaan imelästi ”elämän ihmeestä nauttimisesta joka solulla”. Haikaranpesässä voi valita kahden pakollisen valmennusen lisäksi vapaasti teemoja: seksuaalisuus ja mielialat on tarkoitettu molemmille ja sitten on isien keskusteluryhmä sekä äitien rentoutusryhmä erikseen. Siis ihan huippua että noita järjestetään, mutta jotenkin minun on vaikeaa kuvitella itseäni naisrinkiin laulamaan ”synnytyslauluja”, eli keskittymään äänen tekemiseen. Tuollainen keskittynyt äänenkäyttö voi kuulemma helpottaa oloa synnytyksessä. Veikkaisin ennemminkin hyräileväni kostolauluja, kun päästään kivussa tiettyyn pisteeseen. Ihan sama osaanko laulaa vai en.

Ja vielä kyynisemmin kun ajattelen, pohdin että mitäköhän minä ja mieheni haluaisimme sanoa tuolla seksuaalisuusryhmässä. Ei tule ensimmäisenä mieleen vertailla fiiliksiä Korhosten kanssa. Kuten sanoin, olen vähän pöllö. Ja onhan nuo kaksi valmennusta jo vallan hyvä paketti meidän perheelle + tietysti paikalliset neuvolan ensimmäiset käynnit, jotta nähdään keitä tältä alueelta saattaa nähdä myöhemmin puistossa.